19.4.2016

Tuolin uudistus ja kankaan maalauskokeilu kalkkimaalilla

Tätä blogia on vaivannut pahemman sortin blogihiljaisuus, mutta täällä ollaan! Syy blogihiljaisuuteen on klassinen, täällä nimittäin odotellaan elokuussa syntyväksi uuden sukupolven tuunaajaa. Jotain pikku projekteja olen jaksanut tässä välissäkin tehdä, muutta niissä ei ole ollut kirjoitettavaksi asti. Viikonloppuna pääsin kuitenkin taas heilumaan pensselin kanssa. 

Meillä on ollut tarvetta parille tuolille, toiselle eteisessä ja toiselle makuuhuoneessa. Viikonloppuna kirppiksellä tulikin vastaan tuunattavaksi sopiva tuoli, vieläpä todella edullisesti.


Maalasin tuolin rakastamillani Jeanne d'Arc living -kalkkimaaleilla, sävyllä Natural White. Alkuperäisessä suunnitelmassani olisin maalannut kalkkimaalilla myös kangasosat, koska kalkkimaalilla sen pitäisi olla mahdollista: maalikerrosten päälle levitetään vaha.

Runko ja istuinosa yhden maalikerroksen jälkeen

Kokeilin kankaan maalaamista yhden kerroksen verran ja tulin arvioon, että ainakin tuollainen paksu ja kuviollinen kangas tarvitsisi maalia kolme kerrosta, ja lopputulos ei välttämättä olisi kuitenkaan ihan tasainen. Se ei olisi haitannut, jos olisin jättänyt puuosat maalaamatta, mutta maalatut puu- ja istuinosa olisivat olleet vähän liikaa yhdessä. Päädyinkin sitten vain verhoilemaan istuinosan uudestaan.

Pikaverhoilu niittipyssyllä ja pikaliimalla
Tuolista tuli kiva! Se sopii eteiseen ihan hyvin, mutta pitää nyt vielä miettiä, mihin tuoli loppujen lopuksi asettuu, nyt se näyttää siroudessaan hiukan orvolta pitkässä eteiskäytävässä. Toivon, että viikonloppuna löydettäisiin vihdoin sopiva matto tuohon eteiseen, ehkä tuolinkin olisi sitten kivempi olla.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!